Hyppää sisältöön

Eläkeliiton Vähänkyrön yhdistykselle myönnetty Euroopan unionin osarahoittamaa hanketukea pienhankkeena toteutettavaan investointiin

Eläkeliiton Vähänkyrön yhdistykselle myönnetty Euroopan unionin osarahoittamaa hanketukea pienhankkeena toteutettavaan investointiin

Päätös saatu tiedoksi 4.6.2026

Hankkeen julkinen tiivistelmä:
Pienhanke: Muurikka-pannujen hankinta yleishyödylliseen käyttöön ja yhdistyksen toiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen. Hankkeen toteuttajat: Eläkeliitto Vähänkyrön yhdistys ry Hankkeen tavoitteena on laajentaa yhteisöllisyyttä ja lisätä eri ikäryhmien välistä toimintaa. Kohderyhmänä on erityisesti nuoret. Yhdistys haluaa mahdollistaa, että Vähänkyrön toiminta-alueella myös muut toimijat (yhdistykset, yhteisöt ja yksityiset) voivat vuokrata kalustoa eri tilaisuuksiin. Kalusto olisi myös käytettävissä kylien varautumisessa.

Jaa tämä artikkeli